Pekka Pohjola (13. tammikuuta 1952 – 27. marraskuuta 2008)

Liian jyräävä ja mahtipontinen jazz-puristeille, liian älyllinen rokkareille, liian banaali taidemusiikin makutuomareille, liian hämy poppareille, liian luokittelematon markkinakoneistoille.

Tunsi muukalaisuutta kaikkien musiikinlajien sisäsiittoisissa ympyröissä, oli kuitenkin kiinnostunut kaikista musiikeista. Syntyi väärässä maassa väärään aikaan.

Oli jääräpää; vain suomalainen sanoo Frank Zappalle ”ei kiitos”. Suurempi kansainvälinen tunnettavuus-status meni, vaikka on tietyissä piireissä tunnettu maailmallakin.

En omista yhtään Pekka Pohjolan levyä, mutta olen kuullut hänen musiikkiaan aina silloin tällöin eri yhteyksissä, ja vaikka joskus heilutellaan ”huonon maun” rimaa, ei voi olla vaikuttumatta Pohjolan kyvystä luoda yksinkertaisen jyhkeitä teemoja ja tunnelmia.

Vierastan kaikenlaisia ulkomusiikillisia metaforia musiikista puhuttaessa, mutta Pohjolaa kuunnellessa on usein tullut mieleen ”tässä on jotain oleellista suomalaisen miehen mielenmaiseman raskasmielisyydestä, sysimetsän pimeydestä, järvimaiseman lohduttomasta lohdullisuudesta”, mutta tuon lisäksi – jostain takaa kurkistaa ilkikurinen peikko!

Kiitos Pekka, lepää rauhassa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s