Tänään Pariisi ei ole toisaalla

En ole rasisti, mutta” –alkuinen lause ei eroa mitenkään ”en kannata terroria, mutta”-alkuisesta lauseesta. Molemmissa yritetään ainakin epäsuorasti saada asenteellinen tai toiminnallinen pahuus psykologisesti hyväksytymmäksi lyömällä johonkin ihmisryhmään tai valtioon kaiken selittävä leima, jonka turvin ”toiset” voidaan demonisoida ja eriyttää – niiksi toisiksi.

Se, mikä tapahtuu massamedian välityksellä julkisesti, tapahtuu yleensä ensin yksityisessä ja lähiyhteisöllisessä mittakaavassa pienemmin. Jos niille pienemmille pahoinvoinnin alkuiduille ei löydy mielekkäämpää purkautumiskanavaa, kuin käsittelemättömän vihan aikaansaama toiminta joko yhteisöllisen tai itsestä lähtevän eristäytymisen ja toivottomuuden seurauksena, kasvaa yksityinen koko yhteiskuntaa – ja nykyään maailmaa – koskettavaksi ääriryhmälähtöiseksi pahuudeksi.

Pahuuden päästyä valtaan, saavat sekä ”en ole rasisti, mutta” että ”en kannata terrorismia, mutta” –leirit vettä myllyynsä, ja loppumaton koston ja pahantahtoisuuden kierre on puolin ja toisin valmis. Vääryyden maltillinenkin myötäily ruokkii lopulta ääriajattelua ja siitä voimansa saavien tahojen häikäilemätöntä populismia ja vallanhimoa.

Vihaa tunteena ei sinänsä tule kavahtaa. Viha on olemassa olevan inhimillisen tunnesupersateenkaaren elementti siinä missä rakkaus, ilo, suru, rohkeus, pelko, välinpitämättömyys ja intohimokin. Vihan pirullisuus vain on siinä, että se on niin kovin usein lähellä rakkautta  – turhaan ei runoilija ole kirjoittanut ”kas rakkaus ja viha, ne kulkee käsikkäin”.

Jos rakkautta ruokkii, se pysyy ja kasvaa. Jos vihaa ruokkii, se kasvaa ja tuhoaa sekä vihaajan että tämän lähiympäristön kerrannaisvaikutuksineen. Jos rakkautta ei ruoki, niin se kuolee kääntyen pahimmassa tapauksessa vihaksi. Jos viha ei saa ravintoa, se alkaa epäillä itseään, ja parhaimmassa tapauksessa kääntyy kohden rakkautta.

Vihantunnetta ei kuitenkaan voi tappaa väkivalloin. Oman vihansa voi kutsua pöytäänsä keskustelemaan. Siltä voi kysyä ”mistä tulet, mikä sinua on ruokkinut?”.

Jos ihminen kuuntelee omaa vihansa tarinaa, on yksilöllä ja hänen tuntemallaan vihalla mahdollisuus käydä tasavertaista ajatustenvaihtoa. Parhaimmassa sitä seuraa ensin lähentyminen, ja lopulta muureja murtava ja lukkoja avaava oivallus, sisäinen kirkastuminen.

Aiemmin tunnistamattomaan vihaansa tutustunutta ja sitä kautta siitä vapautunutta ja vihantunteensa kanssa toimivaan suhteeseen päätynyttä ihmistä ei ole enää helppoa houkutella ääriajattelujärjestöjen kelkkoihin.

Tavallinen riviterroristi tai -rasisti voi olla usein itsekin kolminkertainen uhri. Riittää, kun on aluksi surkeat lähtökohdat ja negatiivinen ympäristö. Seuraavaksi jonkun radikaaliryhmän metsästäjä lupaa vaikutusvaltaa ja merkityksellisyyttä elämään, ja uhrin käytyä aivopesun läpi sen edessä murtuen, on hän lopulta jonkun ääriryhmän vanki.

Vaikka Pariisi on aina toisaalla, voimme me kaikki olla tänään pariisilaisten kanssa muistaen sen, että Pariisi voi olla missä tahansa. Jokaisella on oma pieni Pariisinsa, näkyvillä tai näkymättömissä, lähellä tai kaukana.

Peace & Love

Aforismeja, ajatelmia & mietelauseita

Ollako rehellinen vai voidako huonosti, siinä pulma.

Tänään takaisku tuntuu, huomenna puhuu. Kuuntele ja kasva.

Luetusta jälki, yksittäisistä kirjoista ei mitään. Sanamerten syvyyksissä humanismin alku ja loppu.

Aatteellisuus tappaa aatteiden ytimen, täydellisyyden ihanne vääristää hyvät tarkoitusperät betonisiksi dogmeiksi. Elonkorjaaja viimeistelee.

Kypsyyden korkein aste on mädäntyminen.

Läpijäätynyt puu halkeaa pehmeää helpommin. Niin ihminenkin.

Juridinen parisuhdesopimus: vähemmistöiksi tituleeraamillammekin oltava oikeus lyödä päätä seinään – virallistutetusti.

Menestyvän miehen takana armada osingoille pyrkiviä naisia, menestyvän naisen takana legioona sabotointihaluisia miehiä.

Kehityskeskustelu: unissakävelijä takaperinkävelee syöttötuoliinsa.

Yksimielisyyteen pakottaminen johtaa yhtä hyvään lopputulokseen kuin keltataudin lääkitseminen valkaisevalla ihovoiteella.

Poistaa peilit huoneista. Etsii vihattavaa, syyllistä. Yrittää vaientaa apua huutavan loukatun lapsen.

Eväinään tietämättömyydestä kumpuavat ennakkoluulot sekä niistä sikiävä asenteellisuus, suuntaa sivistyneistö piknikille oman mukavuus- ja vahvuusalueensa ulkopuoliseen metsään. Kompassina oma kupla selkeine karttasovelluksineen.

Isku, paniikki, putoaminen. Hiljaisuus, virkoaminen, valonpilkahdus – majakka. Nousu, hyväksyntä, selviytyminen – päämäärä. Kasvu.

Ole sitä millaiseksi et halua lapsesi tulevan.

Kohtuullisella päivittäisstressiannoksella majakka pysyy näkyvissä, liiallisella vauhkoonnuttaa kompassin pannen purjeet lepattamaan hallitsemattomasti.

Kipeimmät haavat elein ja ilmein komentaen, vaikenemalla puhuen.

Nauti matkasta Onnelaan, sillä perillä odottaa happikato – kultainen umpihäkki.

Joko tulet sellaiseksi mitä he eivät olleet tai tuhoudut.

Opetan ymmärtääkseni, oppiakseni. Selitän toiselle, itselleni.

Pelon ja niskaan hengittävän häpeän voittaminen. Sinuuntumisen alkupiste.

Tartu hetkeen, jotta se voisi tarttua sinuun – loppuelämäksesi.

Arimmilla kipupisteillä terävin näkö, virittynein tuntoaisti, herkimmät korvat.

Älykkyys tarjoaa valmiita vastauksia, viisaus kylvää siemeniä.

Katson ikkunasta ulos. Valitsen jalkineet.

Keho haurastuu, ymmärrys valpastuu. Etupihan väriloisto haalistuu, takapihan multa muhevoituu. Tuoksut sakenevat, varjojen ääriviivat pehmenevät. Rajallisuus puhuu.

Järjen on helppo hyväksyä mikä tahansa väistämätön, lopullinen. Emootio seuraa valovuosien päässä perässä.

Vaikka saisit ikimetsän paksuimman puun kaadettua, on maassa kiemurtelevalla juuristolla valta ja voima kampata sinut maahan sylkemään suustasi multaa ja sammalta, verta ja hampaita.

Pysähtynyt aika, kristallisoitunut hetki; ajaton, ikuinen – valoakin nopeampi.

Ikävä on rakkauden kunniavieras.

Odotamme taivaankannen kirkastavaa salamaa, vaikka niistä rajuinkin katoaa rytinän jälkeen jättäen loittonevaan horisonttiin unohduksen haalean muiston. Tasainen valo lämmittää syvimmänkin meren.

Rakkaus on peilisali, jonka keskiössä seisot toiveinesi ja pelkoinesi unelmiesi ja painajaistesi ristikuulusteltavana. Kaikkien monistuneiden hahmojen joukosta yrittää sinua lukeva sielu löytää kasvualustaa luottamukselle; pientä maapalstaa, johon kylvettyä siementä voisi kastella rukoillen, ettei myrskyinen hallayö tuhoa itävää tainta.