Kaukana historian hämärissä ovat ne ajat, joina korkeakulttuuriksi luettavat tekeleet onnistuivat herättämään kohua ja suuntaan tahi toiseen ryöpsähteleviä intohimoja. Edes Kristian Smedsin 28.11.2007 ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa saanut Tuntematon Sotilas-tulkinta ei onnistunut purkamaan niin paljon ihmisten sisäistä ummetusta kuin Maki Kolehmaisen säveltämä ja Sana Mustosen sanoittama, Sauli Niinistön presidentinvaalivoiton kunniaksi tehty ”Kuuden vuoden kuuliaisuus”-laulu on internetissä tehnyt – jos ette usko, lukekaapa pelkästään YouTubessa olevan videon kommenttikenttiä; joillakin ulostaminen tapahtuu peräreiän sijasta tietokoneen näppäimistön kautta…
Asian voi jokainen todeta täältä.
Ja itse kappale on kuultavissa tuossa:
Purkaus tuntuu sikälikin järjettömältä, että musiikillisesti KVK edustaa sitä lajia, mille olemme kaikki alistetut – tahtoen tai tahtomattamme – missä ikinä liikummekin; kauppakeskuksissa, yritysten palvelupuhelimien jonoissa, ravintoloissa – kaikkialla julkisissa tiloissa – mutta harvapa nostaa asiasta meteliä.
Tietysti KVKn kohtaaman vihareaktion pohjana on joidenkin ihmisten suhde kohta virkaansa astuvaan uuteen tasavaltamme presidenttiin, Sauli Niinistöön, mutta siitäkin huolimatta Kuuden vuoden kuuliaisuuden kohtaama verbaalipaskanroiskintareaktio tuntuu täysin suhteettomalta.
Toki asiaan voi liittyä myös suomalaisille ominainen sarkasmin, ironian ja parodian tajun puute – asioihin suhtaudutaan kirjaimellisesti – ja lisäksi Suomessa ei olla totuttu siihen, että (populaari)kulttuurin edustaja asettuisi voimakkaasti tukemaan jotain poliitikkoa. Eikä varsinkaan oikeistolaista sellaista. Vasemmiston kanssahan kulttuuriväellä on traditionaalisesti ollut oikeus flirttailla varsin estottomasti.
Mutta on Kuuden vuoden kuuliaisuus sitten omassa lajityypissään ”huono” kappale? Mielestäni vastaus on selkeästi; EI ole!
Kuuden vuoden kuuliaisuus on hävyttömän komea, tyylinsä tunteva ja vilpittömän kosiskeleva autoradiokantripopiskelmäsävellys. Ja mitä teksteihin tulee, niin aika harva valittaa esim. renessanssi- ja barokkisäveltäjien maallisten ja taivaallisten hallitsijoiden kunniaksi säveltämien laulujen, oratorioiden, passioiden, kantaattien tai vaikkapa kruunajaisseremonioihin sävellettyjen teosten henkilö-/jumalpalvonnallisista teksteistä.
Maki Kolehmainen tietää, miten lähtökohdiltaan “arkinen sävelkieli” saadaan erottumaan massasta kirkkaan tähden lailla – selkeästi lahjakkaan ja popsivistyneen ammattimiehen työtä. Tälläisistä musiikillisista perusraaka-aineista ei kuka tahansa osaa rakentaa yksinkertaisuudessaan tenhovoimaista sävellystä, mutta Kolehmaisella on tuo maaginen Midaksen kosketus.
Suomessa ehkä vain Risto Asikainen on samalla tasolla popsäveltäjänä.
Vain makuasioista voi kiistellä – faktoista ei – joten on melko säälittävää lukea ko. sana- ja säveltaideteosta haukkuvia kommentteja ilman yhtäkään todellista perustetta; MIKSI tämä kappale olisi mukamas “huono”? Hyväksyn “huonoksi” arvioimisen vain sellaisen henkilön taholta, joka muutoinkin pitää nk. “kevyttä” tai populaarimusiikkia lähtökohtaisesti huonona musiikkina.
En äänestänyt Niinistöä (vaikka ihan hyvin olisin voinut häntäkin äänestää), mutta laulun sanat ovat sekä (tahallisesti?) tahattoman koomiset, että jollain ihmeellisellä tavalla ylevät ja sykähdyttävät ja sitä kautta paljon objektiaan kauemmaksi kurottavat – varmasti vuosisatojenkin jälkeen tulevat sukupolvet aistivat laulusta, että joskus kauan sitten elänyt Sauli Niinistö oli kuitenkin melko pidetty hallitsija.
Harvoin populaarimusiikin lyriikassa komiikka ja ylevyys kohtaavat toisensa näin onnistuneen balansoidusti. Hillityn tasapainoisesti mutta kuitenkin elävästi polveileva melodia, Kurt ”Kurre” Westerlundin pakottoman rento mutta vaivihkaisen sakraali laulusuoritus ja hyvällä maulla sovitettu kokonaisuus – tästä ei tämän lajityypin musiikki enää vaikuttavammaksi voi tulla.
Huomion arvoista on kuitenkin se, että tämä ei voi pitää nk. “poliittisena musiikkina”, vaan hallitsija toimii tässä lähes abstraktina metaforana jollekin ihmisen sisikunnassa asustavalle kaipuulle nimeämätöntä valoa ja yhteisöllisyyden kokemusta kohtaan. Pisteenä iin päällä on kuitenkin sekin, että tekijät ovat taatusti tietoisia (ovathan!?…) sanoituksen tahattomasta komiikasta, mutta juuri se tehnee tästä teoksesta juuri niin aidosti vaikuttavan ja sykähdyttävän kokonaisuuden.
Harvapa säveltaideteos sitten Igor Stravinskyn Kevätuhrin kantaesityksen Pariisissa 29.5.1913 on herättänyt näin paljon kiihkeitä intohimoja – merkittävän taideteoksen tunnusmerkki!?…
Koska jotkut pitävät KVKta – ainakin huumorimielessä – uutena kansallishymninämme, niin pistettäkööt tähän ko. sävel- ja sanataideteoksen perussointukulut näkyviin:
INTRO: C#, G#/ A#m, E#m/ F#, C#/ D#m, G#//
A-osa: F#, G#/ A#m, F#/ F#, G#/ A#m, A#m/ F#, G#/ A#m, F#/ F#, G#/ C#, C#//
B-osa: D#m, C#/ F#, G#/ D#m, C#/ F#, G#//
KERTOSÄE: C#, G#/ A#m, E#m/ F#, C#/ F#, G#/ C#, G#/ A#m, E#m/ F#, C#/ D#m7, G#//
BRIDGE: A, B/ C#, C#/ A, B/ F#, F#/ G#sus4, G#/ C#, C#//
LOPPUKERTOSÄE: D, A/ Bm, D/ G, D/ Em7, A// (repeat)/ D//
Ja tässä sanat:
Tasavalta meidän suomalaisten
tahtoo elää, hengittää
siksi Suomen kansa äänestäen päätti,
että uusi jälki jää.
Suuret haasteet,
ne joita matkallansa kohtaat
vain ratkaisuaan odottaa
Väinämöisen jalanjäljissä nyt vaan
me Sauli Niinistöä tuuletetaan
Häipyi viiden vuoden yksinäisyys
ja alkoi kuuden vuoden kuuliaisuus.
Ykkösmiehen paikka täytetty on
ei se auki enää oo
Liekeissä myös Saulin sammumaton
rakkaus rouva Jenni Haukioon.
Tekijäänsä kerran kiittävät työt
Nuku, Sauli, linnassasi hyvin yöt.
Petrin sekametelibasaari 