Nostalgia tuhoaa länsimaisen kulttuurin

Toisin kuin erilaiset konservatiiviset tahot yrittävät propagoida, ei länsimaisella kulttuurilla ole mitään ulkoisia uhkia. Meitä eivät uhkaa toiset kulttuurit aatteineen ja uskontoineen, eivät ruskeat, keltaiset, mustat, vihreät tai vaikkapa violetit ihmiset. Länsimaisella kulttuurilla on vain yksi ainoa uhka, ja se on – nostalgia.

Nostalgikko suhteuttaa tärkeiksi kokemansa asiat joko oman elämänsä pituuteen sekä sen aikana koettuihin tapahtumiin, tai omien vanhempiensa ja lisäksi korkeintaan omien isovanhempiensa kokemuksiin.
Ainoan poikkeuksen edellä mainittuihin tekevät oman kansakunnallisen kulttuuri-identiteetin muotoutumisen kannalta keskeiset aikakaudet sekä vielä kaukaisemmat, mytologisoidun menneisyyden ajat – siitäkin huolimatta, että mytologisaatio on usein suhteellisen tuoretta perua perustuen valtaa pitävien tarpeeseen luoda myytti yhdestä yhtenäisestä kansasta ja kansakunnasta.

Ai mistäkö moiset ajatukset putkahtivat päähäni juuri nyt?

Luin yhden uutisen:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288695349101.html

…ja katsoin jälkipuoliskon yhdestä konsertista:
http://areena.yle.fi/tv/2194801 (Katsottavissa vain rajoitetun ajan)
http://www.wienerphilharmoniker.at/summer-night-concert/program

Linkittämääni Ilta-Sanomien (kirjoittajana aina yhtä kritiikitön toimittajalegenda Rita Tainola) juttua lukiessa iski epätoivoinen myötähäpeän tunne täysin kestämättömän ja homeisen argumentaation tähden:

Entiselle kansanedustajalle, nykyiselle kaupunginvaltuutetulle Arja Karhuvaaralle  Suvivirsi merkitsee suomalaista traditiota, ja laulu kuuluu suomalaisiin perusarvoihin.

Laulu kuuluu suomalaisiin perusarvoihin? Miten mikään laulu voi olla perusarvo!?

Entäs Kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen:

Kansanedustaja Pertti Salolaiselle (kok) Suvivirsi merkitsee kevättä, luontoa ja vapautta.

– Suvivirsi on kuin suomalainen sielunmaisema, Salolainen maalaili.

Suomalainen sielunmaisema? No hyvä on, ainakin Salolainen todistaa aikanaan kohua herättäneen TV-sarjan Suomi on ruotsalainen olleen otsikkonsa väitteen suhteen oikeassa, sillä Suvivirsi tosiaan on ruotsalainen laulu, ja kun se on ruotsalainen, niin on se näin ollen myös suomalainen…

Suomalainen perinne, frakki, mieskuoro, traditio, suomalaiset perusarvot, suomalainen sielunmaisema… Suvivirsihän on VIRSI, joten mitä tekemistä edellä luetelluilla käsitteillä on virsienkin syntyyn päätyneen uskonnollisen suuntauksen syntysijojen kanssa?

Entäs linkittämäni Wienin Filharmonikkojen kesäkonsertti; mitä se viestittää – katsotaanpas ohjelma:

The Program of the Summer Night Concert 2014
Hector Berlioz: 
Le carnaval romain. Ouvertüre caractéristique, op. 9
Franz Liszt
Mazeppa: Symphonic Poem
Richard Strauss: 
Burlesque for Piano and Orchestra in D minor
Hector Berlioz: 
Overture to the Opera ”Benvenuto Cellini”
Richard Strauss
: ”Till Eulenspiegel’s Merry Pranks”, op. 28

Sanomattakin on selvää, että musisoinnin tason suhteen ei juuri moitittavaa löytynyt (ellei nyt lievää rutinoitumistasoa lasketa sellaiseksi) – ei, vaikka kyseessä oli sinfoniaorkesterin kannalta epäkiitollinen ulkoilmakonsertti.
Mutta mitä wieniläissoittajisto todella haluaa viestittää sillä, että konsertin kaikki sävellykset ovat peräisin 1800-luvulta (Straussin Burlesque tosin vuodelta 1910, mutta kuitenkin)?

Eikö 1900-luvulla ole tehty mitään mielenkiintoista, 2000-luvusta nyt puhumattakaan? Eikö tulevaisuus kiinnosta, eikö olisi mielekästä kuulostella, mitä juuri nyt tapahtuu tai spekuloida, miltä soiva tulevaisuus mahdollisesti kuulostaisi edes lähitulevaisuudessamme?

Ei ilmeisesti.

Itävallalle tullee käymään kuten Kreikalle (ainakin henkisesti); siitä tulee suuri ulkoilmamuseo: yksi länsimaisen korkeakulttuurin kehityksen kannalta keskeisimmistä valtioista tuudittautuu oman menneisyytensä saavutusten pönkittämiseen ja sitä seuraavaan narsistiseen eskapismiin unohtaen sen, että yksi Euroopan, ja sitä myöten koko länsimaisen kulttuurin, dynaamisuuden peruspilareista on ollut kyky kyseenalaistaa mennyt ja katsoa eteenpäin; tarve valloittaa – niin hyvässä, kuin pahassakin – uusia alueita maailmankuvan laajentamiseksi.

Mutta kun ei, niin ei.

Kun mä niinku lauloin Suvivirttä koulussa ja tuli niinku tiätsä tosi hyvä fiilis ja oli niinku tosi hyvä meininki kö jätkät duunas piisei Itävalta-Unkarissa ni tiätsä tosi niinku jees et on toi menneisyys ja kaikki nykymeininki on niinku tiätsä ihan niikö skeidaa ja mä oon niikö linkittäny mun identiteetin tähän valtioon ja hei poustaas ny hei yx #meitsie kehiin hei ja hyvää kesää koko posselle, YES, YES, YES!!!

Lisäys 3.6.2014:

Kuinka ollakaan; uusimmassa Rondo Classic -lehdessä (6/2014) on säveltäjä Olli Virtaperkon teräväkatseinen kolumni otsikolla Syväjäädytetty orkesteri?, jonka ydinsanoma ei ole loppujen lopuksi kovinkaan kaukana oman kirjoitukseni kantamasta huolesta – tässä siis kirjoitus laittomasti skannattuna (saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä):

Kokoomuksen ja Guggenheimin parisuhde haisee

Tehdään nyt heti kättelyssä selväksi, että tämä blogaaja on sekä suuri kuva- että nykytaiteen ystävä. Tehdään myös selväksi, että lukemanne blogaaja on poliittisesti melko sitoutumaton ja avarakatseinen henkilö.

Suoranaisesti en vastusta mitään puoluetta, enkä muuten kannatakaan. Muistaakseni olen äänestänyt erinäisissä vaaleissa niin vihreiden, ärkoopeen, kokoomuksen kuin jopa vasemmistoliitonkin ehdokkaita.

Lisäksi olen sitä mieltä, että blogaajan kuin blogaajan tulisi tietää kirjoittamastaan asiasta edes jotain. En tiedä kirjoittamastani asiasta tällä(kään) kertaa juuri mitään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että en ole juurikaan vaivautunut seuraamaan nykytaidemuseoketju Guggenheimin ympärillä vellovaa keskustelua sen yrittäessä saada toimitilansa Helsinkiin.

Mutta ihmetteleminen lienee edelleenkin sallittua ilman virallista lupaa.

Toistaiseksi Guggenheim-nykytaidemuseohanke on kuopattu, ja iloitsen asiasta suuresti. Mitä järkeä olisi rakennuttaa kulttuurivihamielisen maan pääkaupunkiin uusi nykytaidemuseo jo olemassa olevan Kiasman lisäksi? Uskovatko hankkeen takana olevat tahot ihan aidosti, että maailman kansat ryntäisivät Helsinkiin ihmettelemään Guggenheimin antimia sankoin joukoin?

Miksi Suomen kolmanneksi kulttuurivihamielisin puolue, Kansallinen Kokoomus, on ollut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla niin innokkaasti ajamassa Guggenheimin asiaa!? Kunnon peruskokoomuslainenhan vihaa julkisesti rahoitettua taidetta, ja nk. nykytaide on arvokonservatiivikokoomuslaisen silmissä ja korvissa kauheaa aistisaastetta ja -kidutusta.

Onko Kokoomukselle (muistutan; olen äänestänyt ko. puoluetta useammissakin vaaleissa) luvattu jotain suunnattoman valtavaa etua McDonald’sin Guggenheimin kannattamisesta?

Täytyy olla todella tyhmä, jos uskoo Guggenheimin olevan Helsingissä hyvän bisneksen. Tietysti voidaan spekuloida, että muutama lisäjapanilainen ja -kiinalainen turisti saattaisi putkahtaa Helsinkiin Guggenheimia ihmettelemään, mutta se ei saa asiaa vielä mitenkään kannattavaksi. Kokoomuksen ja Guggenheimin suhteessa joku asia haisee todella pahasti ja todella pahalle.

Omituista on myös se, että rakennus itsessään tuntuu olevan itseisarvo. En ole huomannut esim. Jussi Pajusen hekumoivan kieli pitkänä kaikkien mahdollisten nykytaidestarojen töiden saapumista Helsinkiin – osanneeko edes nimetä yhtään nykytaiteilijaa?…

Pahoittelen tämän postauksen muodossa varastamaani aikaanne.

Kiinan kommunistinen puolue myönsi Vankilatuomio-kirjallisuuspalkinnon Zhu Yufulle

Petri Sainio PKYP

HELSINKI  Helsingin Sanomien (11.2.2012, s.B1) mukaan Kiinan kommunistinen puolue on myöntänyt arvostetun Vankilatuomio-kirjallisuuspalkinnon kirjailija Zhu Yufulle tämän kirjoittaman On aika -runon johdosta. Palkinnon arvo on seitsemän vuotta valtiollista ylläpitoa ja valtava julkisuus ja kuuluisuus länsimaissa.

Vankilatuomio-kirjallisuuspalkintoa pidetään kiinalaisten kansallisena versiona Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Kummatkin palkinnot — siis Vankilatuomio ja Nobel — takaavat saajilleen hetkellisen maailmanmaineen, mutta erojakin on. Siinä missä Nobel-komitea jakaa kirjallisuuspalkintonsa vain kerran vuodessa, saattaa Kiinan kommunistinen puolue jakaa omia Vankilatuomio-palkintojaan useampiakin kertoja vuodessa.

Myös palkinnon suuruuden suhteen on eroja. Siinä missä Nobel-palkinto on vakiintunut noin miljoonaan (€ 1 000 000) euroon, voi kiinalainen Vankilatuomio-palkinto vaihdella suurestikin kirjailijan taiteellisten ansioiden perusteella. Zhu Yufun saama seitsemän vuoden valtiollinen täysihoito edustaa Vankilatuomioiden alempaa keskikastia. Yleensä palkitut kirjailijat saavat 9—11 vuotta valtiollista huolenpitoa.

Kirjallisuuspiirit ympäri maailman ylistävät Kiinan hallitusta ja sille kuuliaista kommunistista puoluetta niiden kulttuuria tukevasta politiikasta. Monet länsimaat ovatkin ajatelleet ottaa oppia kiinalaisista kirjallisuusmarkkinointitekniikoista, sillä huonompikin kirjailija muuttuu paljon mediaseksikkäämmäksi saadessaan teostensa perusteella Vankilatuomio-palkinnon. Monet ovat Nobel-palkinnonkin kohdalla tuoneet julki ihmetyksensä joidenkin sen saaneiden kirjailijoiden todellisten kirjallisten ansioiden laadusta, ja samaa sopii ihmetellä joidenkin kiinalaispalkittujenkin kohdalla.

Voidaankin ajatella, että Kiinan kommunistinen puolue haluaa inhimillisyyteen vedoten tukea huonompiakin kirjailijoita ja runoilijoita myöntämällä joskus heillekin tavoitellun Vankilatuomio-palkinnon.

Zhu Yufun palkittu On aika -runo herätti vilkasta keskustelua Petrin kulttuuri- ja yhteiskuntablogin toimituksessa, ja päätoimittaja Petri Sainio totesikin sen kelpaavan korkeintaan huonoksi ja vanhakantaiseksi vaalimainokseksi jollekin Keskustan ja Perussuomalaisten välimaastoon sijoittuvalle vasemmistoromanttisnostalgiselle puolueelle.

ON AIKA

On aika, kiinalaiset, on aika!
Aukio kuuluu kaikille
Omilla jaloillasi
On aika suunnata aukiolle ja
valita.
On aika, kiinalaiset, on aika!
Laulu kuuluu kaikille
Omalla kurkullasi
On aika laulaa laulu sydämestäsi.
On aika, kiinalaiset, on aika!
Kiina kuuluu kaikille
Omasta tahdostasi
On aika valita millainen Kiinan
tulee olla.

ZHU YUFU

Presidentinvaalit 2012 (lopputuloshaiku)

Alea iacta est.

Kaksi ehdolla.
Kummankin askel vankka,
toiselle voitto.

Audiatur et altera pars.

Haittaveron viesti ja logiikka?

Hallitus on ilmoittanut haluavansa lisätä verotulojaan kiristämällä mm. sokeri-, tupakka-, alkoholi- ja polttoaineveroja (nk. haittavero), mutta tämä toimenpidehän antaa kuuliaiselle kansalaiselle sellaisen signaalin, että valtion tuloista huolehtiva ja vastuuta kantava kokee velvollisuudekseen kuluttaa entistäkin runsaammin makeisia, tupakkia, viinaa ja bensaa, sillä niiden käyttö kasvattaa tehokkaimmin valtion verotuloja, ja sitä kautta meidän kaikkien yhteistä hyvää.

Kaikki kansanedustajatkaan eivät tunnu haluavan lisää verotuloja. Aamun Helsigin Sanomien (s. A5) mukaan Oras Tynkkynen (vihr.) on opastanut, että omilla päätöksillä voi vaikuttaa maksamiinsa energiaveroihin; voi vaihtaa vähäpäästöiseen autoon, tehdä etätöitä tai muuttaa lähemmäs työpaikkaa.

Tynkkysen neuvot ovat verotulojen keräämisen kannalta järjettömiä ja epäloogisia – vai eikö Valtio oikeasti haluakaan lisätä plusmerkkistä kassavirtaansa? Eikö haittaveron pitäisi olla tehokkaasti toimiakseen kannustinvero; ”sen ja sen tuotteen verotusta korottamalla me poliitikot kannustamme juuri Sinua, rakas veronmaksajakansalainen, ostamaan enemmän kyseistä tuotetta, sillä haluathan Sinäkin, että Valtiosi talous lepää vahvalla pohjalla.”

Loogisinta olisi korottaa hyvinä pidettävien asioiden verotusta, sillä silloin Valtio voisi vedota kansalaiseen siten, että suosimalla vaikkapa terveellistä ravintoa ja tuulivoimaa, voisi kansalainen X parantaa sekä omaa, että ympäristönsä, hyvinvointia, ja lisäksi tuottaa tehokkaasti varoja Valtion pohjattomaan kassaan.

Mutta eivätpä logiik- ja politiikka ole ennenkään näyttäytyneet ylimpinä ystävyksinä, joten turhaan kaiketi valitan – vai luulisiko joku vakavissaan, että julkkisaviopari Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen hehkuisivat onnesta ilmoittaessaan YLEn pääuutislähetyksessä klo:20.30 kaikelle kansalle ”Suomessa ei olla myyty kuukauteen yhtään viinaa eikä tupakkaa – kiitos, rakkaat kansalaiset!”

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki

Tuleva kulttuuriministeri, Paavo Arhinmäki (Vas.), on tämän aamun Helsingin Sanomien (20.6.2011, sivu A5) mukaan todennut seuraavaa:

Jalkapallo ja kulttuuri ovat minun intohimojani ja kaikki, mitä teen, liittyy joko jalkapalloon tai kulttuuriin.

Kaikki? No tarkemmin ajatellen; kaikki mitä ikinä teemmekin, on kulttuuria. Tämä iloinen tosiasia pätevöittää kenet tahansa kulttuuriministeriksi.

Spesifioidumpaa kulttuuriosaamista löytyy sitäkin varsin vaivattomasti. Lähipuistoni ammattijuopot edustavat tietynlaista juomakulttuuria, ja näin ollen heidän joukostaan löytyisi varmasti pätevä kulttuuriministeri. Lähikauppani Saarioisten- ja Pirkka-valmislihapullapakkauksien välistä kulutusratkaisuiskua pähkäilevä asiakas edustaa ruokakulttuurista toimijaa, joten tämänkin voisi hihasta nykäisten pyytää kulttuuriministeriksi. Millä tahansa tavalla – apostolinkyydistä lastenvaunukyydin kautta autokyytiin – liikenteessä liikkuva ihminen edustaa jonkinlaista liikennekulttuuria, joten pelkästään tästäkin maasta löytyisi noin 5 375 276 potentiaalista kulttuuriministeriä.

Me ollaan kulttuuriministereitä kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan kulttuuriministereitä elämän
ihan jokainen…

Takapenkin keskipaikalla istuvalla on huonot tilat

Olen jo pitkään ollut huvittunut lehtien autotestien/-arvioiden yhdestä säännöllisesti ja silmiinpistävästi toistuvasta piirteestä, eikä tarkoittamani piirre loista poissaolollaan tämänkään aamun (20/02, s.D2&D3) Hesarin arvioissa Mercedes-Benz E 250 CDI BE T Avantgarde 5-ovisesta farmarimallista ja BMW 530d Gran Turismosta.

Varsinaisen autoesittelykirjoituksen lisäksihän näissä jutuissa on lueteltu pähkinänkuoressa testattavien autojen hyvät ja huonot puolet, ja lähes aina – tai ainakin huomattavan usein – annetaan moitetta takapenkillä keskellä istuvan huonoista oloista. Tämän aamun Hesarissa Mersua arvostellaan lauseen Huonoa: Pääsy takapenkin keskipaikalle ja Bemaria lauseen Huonoa: Keskellä takana istuvan tilat muodossa – miksi nyt motkotan mokomasta asiasta?

Tarkkailkaapa liikenteessä pyöriviä yksityisautoja; yleisimmin niissä istuu yksi ihminen, korkeintaan kaksi, joten mitä väliä sillä takapenkin keskipaikalla ihan oikeasti on? Asiahan on keskimäärin niin, että sillä ei ole mitään väliä.

Urpilainen jaksaa vääntää, kääntää ja selittää

Urpilainen: Nova Groupin rahat vaikuttivat vaalitulokseen | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi

Taitaa SDPn puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle istuminen oppositiossa olla edelleenkin kova ja osin loppuunkäsittelemätönkin asia; kaunaiseen ja ylimieliseen demarityyliin syylliset pitää aina etsiä oman navan ulkopuolelta.

Niin tai näin, on varmasti totta, että osa ihmisistä vaikuttuu vaalikampanjoista ja antaa niiden vaikuttaa äänestyspäätöksiinsä, mutta ihan vain omasta puolestani haluasin kertoa esim. Jutta Urpilaiselle, että viime eduskuntavaaleissa(kin) äänestin huolimatta mainoskampanjasta; äänestämäni puolueen kampanja oli lähinnä typerä, teennäinen ja epä-älyllinen (onkos muunlaisia vaalikampanjoita edes olemassa?…), mutta silti päädyin äänestämään tiettyä ehdokasta joka sattui olemaan tietyssä puolueessa – ja ihan vain siksi, että sattui välillä olemaan kiinnostunut omiinkin intressipiireihini kuuluvista asioista.

Mitä taannoisiin EU-parlamenttivaaleihin tulee, äänestin tyyppiä jonka blogia olin innostunut seuraamaan jo muutamia vuosia sitten, ja sen seurauksena havainnut tämän ajan tasalla eläväksi ihmiseksi –  ja jälleen; riippumatta ja huolimatta puolueesta.

Shared via AddThis

Kalliomäki haluaa keskustan ja kokoomuksen ulos tulevasta hallituksesta | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi

Kalliomäki haluaa keskustan ja kokoomuksen ulos tulevasta hallituksesta | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi

Kenen antamalla mandaatilla SDPn kansanedustaja Antti Kalliomäki järjestelee tulevien hallituksien kokoonpanoja?  Suunnitellaanko SDPssä vallankumousta ja Antti Kalliomäen asettamista maamme muodolliseksi yksinvaltiaaksi? Aletaanko tämän jälkeen tehdä muille poliittisille tahoille tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä?

Hannu Takkula pelastaa Suomen lamasta, taustatukena hääräilee C. G. E. Mannerheim

Lähes päivittäin saa tuntea myötähäpeää suomalaisten(kin) poliitikkojen kommentteja kuunnellessa, mutta tässä teille säälittävin ja tahattomasti koomisin ajatus aikoihin (kopioitu suoraan Ilta-Sanomien nettisivuilta):

Keskustan europarlamentaarikko Hannu Takkula haluaisi valtion rahoittavan Mannerheim-elokuvan.

Renny Harlinin ohjaama elokuva on rahoitusvaikeuksissa, eikä sen kuvauksia päästäne enää tänä talvena aloittamaan.

Takkula perustelee ehdotustaan sillä, että Mannerheim-elokuva ansaitsisi erityistuen nimenomaan nykyisissä lamaolosuhteissa.

– Lama-aika vetää ihmisten mielialat matalaksi. Tällaisissa olosuhteissa tarvitaan asioita, jotka ovat koko kansakuntaa yhdistäviä. Yksi sellainen olisi varmasti Mannerheim-elokuva, Takkula sanoo.

– Elokuva kertoo Suomen kannalta vielä vaikeimmista ajoista, kun nyt elämme. Vaikeina aikoina ihmiset tarvitsevat toivoa ja johtajuutta. Niitä marsalkka Mannerheim osoitti omana aikanaan.

Elokuvan tuottava Solar Films on ilmoittanut Mannerheimin budjetiksi kymmenen miljoonaa euroa.

Elokuvasäätiö on jo luvannut Mannerheim-filmatisointiin tuotantotukea 470 000 euroa.

– Säätiöllä tuskin on mahdollisuutta osuuttaan kasvattaa, mutta opetusministeriön ja maan hallituksen olisi hyvä kiireesti miettiä, löytyisikö elokuvalle erityisrahoitus, Takkula ehdottaa.

Takkula on Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja.

Timo Myllyniemi (IS-toimitus)

Missähän pumpulissa europarlamentaarikko Takkula on elänyt, sillä jokainen joka vähänkin on seurannut Mannerheim-aiheista keskustelua vaikkapa internetin keskustelupalstoilla tietää varsin hyvin sen, että Carl Gustaf Emil Mannerheim ei suinkaan ole mikään koko kansakuntaa yhdistävä persoona, vaan veristä väittelyä aiheuttava, viriilin ristiriitainen henkilö.

Kaikista epäilyttävintä tässä on kuitenkin se, että yleinen ilmapiiri tuntuu luovan sellaista mielialaa, että Renny Harlinin elokuva julistetaan jo etukäteen ”loistavaksi”. Odotetaan jo etukäteen kaikista ristiriidattominta, hajuttominta, mauttominta ja kohdettansa kritiikittömästi palvovaa suurmies-elokuvaa. Kun Hannu Takkula vaatii valtiota rahoittamaan massaan hukkuvan Hollywood-ohjaajan kuvitusta Mannerheimin elämästä, onko hän (=Takkula) päässyt jo lukemaan elokuvan käsikirjoituksen todeten sen sen ominaisuuksiltaan niin ihmeitä tekeväksi, että koko kansan käytyä sen kuuliaisesti katsomassa, alkaa Suomessa – ja vain Suomessa – huikaiseva nousukausi?

Minulla ei ole mitään Mannerheimia vastaan – tänä päivänä kai jokainen itselleen rehellinen punikkikin myöntää, että oli onni, että vuoden 1917 tapahtumien (tuota neutraalimpaa ilmaisua en keksi…) kääntyminen sellaiseen loppuratkaisuun kuin se sitten kääntyi, oli koko kansakunnan ja maan kannalta paras ratkaisu – mutta Hannu Takkulalle ihan vain sellaiset terveiset, että itse en tarvitse minkäänlaisia suurmies/-nainen-elokuvia sinänsä kohtuullisen vaatimatonta itsetuntoani nostamaan, enkä usko sellaisen elokuvan myöskään nostavan työtehokkuuttani tai tuottavuuttani uusiin sfääreihin.

Takkula perustelee ehdotustaan sillä, että Mannerheim-elokuva ansaitsisi erityistuen nimenomaan nykyisissä lamaolosuhteissa.

Hannunhan kannattaisi levittää ilosanomaansa nyt kaikille taantumasta/lamasta kärsiville kansakunnille; satsatkaa viimeisetkin rahanne elokuvateollisuuden käyttöön ja teetättäkää näyttävän eeppisiä sankaritarinoita maittenne suurhenkilöistä hollywoodilaisilla perusjätkillä – maailma pelastuu!

Takkula on Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan varapuheenjohtaja.

Millä pätevyydellä?

– Lama-aika vetää ihmisten mielialat matalaksi. Tällaisissa olosuhteissa tarvitaan asioita, jotka ovat koko kansakuntaa yhdistäviä. Yksi sellainen olisi varmasti Mannerheim-elokuva, Takkula sanoo.

Mikään ei ole niin säälittävää kuin pikkupoliitikon yritys leikkiä Suurta Valtiomiestä puhumalla mukamas ”koko kansan” suulla ongelmista ylidramatisoidun eeppiseen sävyyn.