Koko Suomi jännittää.
Taaskaan kukaan ei kysynyt minulta mitään ennen tuollaisen väitteen esittämistä, mutta – ei tässä juuri nyt mikään erityisemmin jännitä. Asia erikseen on se, että jotain kamalaahan voi elämässä aina tapahtua ja sellaisen odotus voi olla alitajuisesti aktiivista, mutta se on elämänfilosofinen valinta ilman yhteyttä Eurovision laulukilpailuihin.
Nyt on nyt eikä mikään muinaisten roomalaisten aika.
Kiitän tiedosta, mutta onko maailma TODELLA muuttunut muinaisten roomalaisten ajoista? Missä muuten kulkee muinaisuuden ja ei-muinaisuuden raja!?
Näiden kisojen tärkein väline on matkapuhelin, sillä sillä suoritetaan äänestys.
Ahaa, korvat ovat siis epäoleellinen elementti musiikkikilpailuissa.
Kappaleen video oli visuaaliselta toteutukseltaan vaikuttavampi kuin tämä lavaproduktio.
Niin, olihan tässä nyt kyseessä musiikki-/laulukilpailu?
Oman maan edustajaa ei voi äänestää.
Miksi muuten ei voi? Eikö musiikkikilpailussa pitäisi verrata soivia todellisuuksia toisiinsa eikä ajatella sitä, mistä maasta joku artisti tai muu äänilähdekollektiivi on lähtöisin, peräisin tahi kotoisin? No, valitettava fakta on, että keskivertokansalainen on niin jumalattoman alkeellinen olento, että kannattaa missä tahansa kilpailussa kilpailijoita näiden kansallisuuden, ei osaamisen, suoritteiden ja kykyjen perusteella. Tämähän ei ole pelkästään suomalainen piirre, vaan koskee kaikkia maailman kansoja, joten ihmiskunnan kehitysaste ei ole edelleenkään kovin korkea.
Suomen edustussävelmän esittäjistöä juontajat tituleerasivat pariinkin otteeseen termillä meijjjän pojjjaat – ovatko Softenginen jäsenet siis juontajaparin biologisia jälkeläisiä?
Ukrainan edustaja, Maria Yaremchuk, on kuulemma huippulahjakas laulaja ja lisäksi vielä erityisen mainittava siksikin, että hänen isänsä on maineikas laulaja. Omin korvin todettuna Maria Yaremchuk ei eronnut mitenkään lajityypin muista perusääntelijöistä.
Petrin sekametelibasaari 
Jari Tervo panee euroviisujen viestinnällisen välinearvon nimellisen sisällön edelle kolumnissaan, jota Yle jostakin syystä nimittää blogiksi (http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_parrakas_nainen/7233487). Ei siis ole tärkeää, että periaatteessa kysymyksessä on ”musiikkikilpailu”, vaan se, että suurjulkisuus antaa tilaisuuden mielen osoittamiseen.
Tilanne taitaa käytännössä olla tällainen, enkä jaksa tapella vastaan. Harrastan jonkinnäköistä musiikkianalyysia omaksi ilokseni, mutta ehkä vielä enemmän eräänlaista kulttuuriantropologista ja keittiöpsykologista tarkkailua. Ei ole tullut mieleeni äänestää eikä etsiä omaa suosikkia.
Digilähetyksien teknisiin hienouksiin kuuluu, että selostuksen ja tekstitykset saa kytkettyä pois päältä, onneksi tajusin tämän eilen.
Olen samoilla linjoilla Matin kirjoituksessaan esittämien näkemysten kanssa, ja selväähän on sekin, että tyhmyyttä vastaan ei voi taistella, mutta itse katson Euroviisuja juuri sadomasokistisen nautinnon takia; on kivaa viihdyttää itseään puolihumoristiseen kiukkukaapuun kietoutumisella ja alkaa saivarrella asioista, joita ”suuri enemmistö” ei käsittääkseni edes älyä ajatella, vaan nielee koko paketin pureskelematta pitäen juontajia jonkinlaisina musiikin asiantuntijoina.
Mitä selostukseen tulee, on se juuri se suurin ilon lähde. Idiotismi toimii karnevalistisena löylykauhana hurmioituneen kiukkukiukaan kuumia kiviurkuja ulvottaen.
Suurin osa kappaleista lipuu ohi mitään jälkiä jättämättä, enkä itsekään osallistu mihinkään viisuäänestyksiin (ehkäpä mm. siksi, että haluan säilyttää ulkopuolisen tarkkailijan roolin), mutta tokihan jotkut kappaleet nousevat toisia paremmiksi – jopa tälläisissä kisoissa.
Tervon näkemys voittoviisun musiikillisesta arvottomuudesta on hyväksyttävissä vain siinä tapauksessa, että hän suhtautuisi populaarimusiikkia kohtaan muutenkin äärimmäisen penseästi.