Alkusanat
Pienellä lapsella on rajaton luotto omiin kykyihinsä. Lasta ei tarvitse maanitella tai kannustaa nousemaan omille jaloilleen lukemattomien epäonnistuneiden ensikävely-yritysten jälkeen, vaikka ne kerta toisensa jälkeen menevät sananmukaisesti – persiilleen. Lapsella täytyy ainakin alitajuisesti olla vahva usko siihen, että sinnikkäästi suoritetut toistot lopulta palkitaan.
Teini-ikää lähestyttäessä voi jo kasvaneen lapsen luottamus omiin kykyihinsä vaikuttaa vielä varhaislapsuusvuosiakin suuremmalta. Varhaisnuori on ikätovereidensa seurassa valmis ottamaan yhä suurempia riskejä joko sosiaalisen paineen alaisena, tai siksi, että hän kuvittelee olevansa kuolematon – monesti lienee kyse molemmista.
Mitä tuolle rajattoman uteliaalle ja riskinsietokykyiselle kasvajalle tapahtuu aikuisena?
Aikuisilla on usein tapana nähdä itsensä valitettavan valmiina ihmisinä. Ihmisen ollessa ”valmis”, on hän sementoinut itse itsensä kuvittelemaansa lokeroon, eikä muutos ole silloin mahdollista.
Monille televisiosta, lehtien sivuilta ja muista medioista tuttu huippukokki ja ravintolayrittäjä Henri Alén kysyi seuraajiltaan Twitterissä:
Minkä taidon haluaisit oppia? Minä haluaisin oppia purkamaan ja kokoamaan auton moottorin.
Erityisesti monista soitto- ja lauluharrastehaaveisiin liittyvistä vastauksista heijastui usein kevyesti harsottu alistuneisuus. Luonnollisesti monelle aikuiselle ihmiselle jo pelkästään ajankäyttö asettaa rajoituksia harrastustoimintojen suhteen, mutta harrastaahan moni perheellinen työssäkävijä punttisalikäyntejä, lenkkeilyä, television äärellä löhöämistä, somesurffailua ja golfia, joten syiden täytyy olla jossain syvemmällä.
En osaa laittaa ruokaa. En osaa maalata seinää. En osaa soittaa mitään soitinta. En osaa sitä enkä tätä.
Kuka tahansa voi tuudittautua omaan kuviteltuun osaamattomuuteensa, jos ei välitä selvittää omia rajojaan. Luonnollisestikaan kaikkien ei tarvitse edes haluta osata kaikkea, mutta tilanne on surullinen, jos ihminen tyytyy ajatukseen osaajat osaa ja muut eivät osaa ja näin se nyt vaan on viimeiseen henkäykseen asti sellaistenkin asioiden kohdalla, joita kohtaan hänellä olisi aitoa kiinnostusta ja halua toteuttaa oikeaa tekemistä.
Mistä edellä kuvattu on seurausta? Oman sukupolveni osalta (olen syntynyt 1960-luvulla) on helppoa osoittaa syyttävällä sormella koululaitosta. Taide- ja taitoaineita (etenkään musiikkia ja urheilua) ei opetettu mitenkään, vaan lähtökohtana oli fasistisen yksioikoinen ajatus siitä, että joko olit musiikillisesti tai urheilullisesti lahjakas (= siis hyvä) tai lahjaton (= siis huono). Tuon jaottelun perusteella joko osasit laulaa tai pukkihypätä, tai sitten et osannut. Musa- ja voikkamaikkojen mieleen ei edes juolahtanut, että noita taitoja voisi ja pitäisi opettaa.
Keskimäärin ihmiset ymmärtävät, että saadakseen urheiluun ja liikuntaan liittyvissä asioissa tuloksia aikaiseksi, pitää heidän aktivoitua ja alkaa harjoitella päämäärätietoisesti. Musiikkiin liittyvissä asioissa asenne on hämmästyttävän usein se, että ”en mä voi opetella, kun en mä osaa”. Aikuiset ihmiset siis kuvittelevat ihan vakavissaan, että hakeutuakseen esim. musiikkiopistoon tai -kouluun, pitäisi hakijan osata jotain.
Musiikkiopistoihin ja -kouluihin hakeuduttaessa ei tarvitse osata yhtään mitään. Musiikkioppilaitoksissa ammattilaiset ovat paikalla sitä varten, että he ohjaavat sinut tai läheisesi nollapisteestä niin pitkälle eteenpäin, kuin opiskelijan – ja opettajan – rahkeet kestävät.
Seuraavassa tapahtumakuvauksessa todistan, että kenenkään ei pidä tuudittautua Minä en osaa laulaa -fraasin taakse, ellei ole vakavissaan yrittänyt tehdä asialle jotain.
Sinä kykenet laulamaan
Tämän pienen kasvutarinan päähenkilöt:
Laulaminen: Laulamisella tarkoitetaan tässä kirjoituksessa tunnistettavien sävelkorkeuksien tuottamista. Äänenmuodostuksesta, hengitystekniikoista ja muista lauluteknisistä asioista kenelläkään asianosaisista ei ole mitään oikeaa tietoa.
Henkilö X: X ei ole koskaan opiskellut laulua, ei ole laulaja, eikä pidä itseään laulajana. Hän osaa laulaa sanan siinä merkityksessä, että pysyy melko hyvin sävelessä helpohkoissa lauluissa. Laulupedagogista pätevyyttä X:llä ei ole, eikä hän pidä itseään edes amatöörilaulupedagogina – seikka, jota hän pyytää erityisen ankarasti terottamaan juuri Sinulle, hyvä lukija.
X toimii soitonopettajana musiikkiopistossa.
Henkilö Y: Y ei ole omasta mielestään koskaan osannut laulaa. Kuitenkin laulaminen on kiinnostanut häntä sen verran, että hän kävi aikanaan täysin laulutaidottomille suunnatulla ryhmälaulukurssilla. Y on aina kieltäytynyt julkisesta laulamisesta. Laulutunneilla käymisen ehdoton edellytys oli, että kyseessä oli ryhmäopetus.
Lähtötilanne
Aina silloin tällöin X:n ja Y:n välille on syntynyt keskustelua laulamisesta ja sävelkorkeuksien hahmottamisen vaikeudesta. Y kokee, ettei hän saa säveliä laulamalla kiinni. Henkilö X voi kyllä todeta, että Y:n on tosiaan ollut vaikeuksia osua ennalta määrättyihin säveliin.
Muissa yhteyksissä on tullut todettua, että Y:n rytmitaju on erinomainen. Hän hahmottaa rytmejä ja osaa toistaa niitä. Y myös nauttii musiikista ja osaa verbaalisesti rikkaasti analysoida kuulemaansa.
Vaikka laulaminen on ollut Y:lle osin tuskaista ja hieman mystistäkin toimintaa, ei se ole saanut häntä heittämään kirvestä kokonaan kaivoon. Aina välillä hän on pyytänyt X:ää laulattamaan häntä sillä tavalla, että Y yrittäisi laulaa yksittäisiä säveliä X:n perässä.
Äänestä nousee sävel
Alkukesästä 2020 oli taas pieni lauluhetki. X ja Y yrittivät tavoitella yksittäisiä säveliä. Kuten aiemminkin, tuntui se melko vaikealta. Sen kummempia ajattelematta X muodosti yllättäen seuraavanlaisen lauseen: ”Laula ihan mikä tahansa sävel”. Y teki työtä käskettyä, ja tuloksena oli sävel fis. Koska X ei omaa absoluuttista sävelkorvaa, sävel todennettiin iPadin iGrand-pianoapplikaation välityksellä. X soitti tuota fis-säveltä sekä sointuja, joissa kyseinen nuotti on mukana (aluksi Fis-duuria) tablettipianolla ja Y lauloi sitä pysyen varsin hyvin tuottamassaan sävelessä.
Y:lle tuo oli merkittävä hetki. Ensimmäistä kertaa hän koki laulavansa oikeasti jotain oikeaa säveltä, eikä vain yrittänyt epätoivoisesti kurotella kohden pilviä, jotka karkaavat kauas – myös X oli innoissaan tästä askeleesta. Spontaanisti tullut sävel toimi turvasatamana ja ainutlaatuisena kokemuksena. Liikkeelle ei siis lähdetty oman itsen ulkopuolisesta sävelvaatimuksesta, vaan omasta itsestä lähteneestä alkusävelestä periaatteella, jonka Y sanoitti seuraavasti:
Minulla on tämä sävel, joka on minulle tuttu ja turvallinen. Siitä voidaan lähteä seikkailemaan aluksi lähimpiin säveliin, mutta itselleni luonnolliseen perussäveleen voidaan aina palata takaisin.
Se ääni, mikä minulta ja minusta lähtee, on juuri oikea ja oikein.
Huomautettakoon tässä välissä, että ”tekstinä” näissä sävelkorkeudenhallintaharjoituksissa toimi – ja toimii edelleen – o-kirjain, eli X ja Y laulavat vokaalia oooo.
Omien ”ankkuriäänten” löytymisen seurauksena Y innostui spontaanisti laulamaan säveliä milloin missäkin arkisessa tilanteessa. Mielenkiintoista oli huomata, että usein tuossa alkuvaiheessa tuotettu sävel oli juuri tuo aiemmin mainittu fis – ehkä Y:n keho on viritetty tuolle taajuudelle! Huomionarvoista on sekin, että luonnollisesti ja vaistomaisesti tullut sävel alkoi nousta päivien kuluessa siten, että yhä useammin alkoi esiintyä myös gis-säveltä, ja lopulta kuvaan astui myös sävel a. Nuo sävelet muodostuivat Y:lle eräänlaiseksi keholliseksi perussävelvalikoksi, josta päästiin nopeasti nousemaan yksiviivaisen oktaavin säveliin (c1– h1).
Hieman myöhemmässä vaiheessa X pyysi Y:tä laulamaan korkeimman sävelen, jonka hän suuremmitta pinnistelyittä saavuttaisi. Tuloksena oli cis2.
Kohden uusia korkeuksia
Oikeiden sävelten löytämisestä ja niissä pysymisestä innostuneena Y ehdotti X:lle, että he kokeilisivat useampien sävelien laulamista; asteikko- ja sävelkulkujen muodostamista. Aluksi X lauloi ja soitti pianoapplikaatiolla kahta eri säveltä lähinnä pienestä sekunnista ylös puhtaaseen kvarttiin asti ulottuvalla ambituksella. Y alkoi osua oikeisiin säveliin varsin hyvin. Erikoiseksi asian tekee se, että omien sanojensa mukaan hän ei itse havaitse, milloin hän on oikeassa ja milloin väärässä sävelessä, joten hän on ikään kuin riippuvainen X:n tuomaroinnista. Kuitenkin Y:n sävelhahmotuskyky on kehittynyt siten, että X:n osoittaessa sormella ylös tai alas, osaa Y muokata sävelen intonaatiota tuloksellisesti.
Y eteni melko sutjakkaasti siihen vaiheeseen, että hän kykeni laulamaan kolmisointuja esilaulajan tukemana. Asioiden edetessä X pyysi Y:tä laulamaan matalimman sävelen, jonka hän saisi luontevasti tuotettua, ja tuloksena oli d. X:n ajatuksena oli laulattaa duurisävelasteikon kolmisoinnut, joten tehtävän laajahkon ambituksen vuoksi olisi hyvä lähteä mahdollisimman matalasta sävelestä liikeelle, jotta ylärekisteri ei tekisi tiukkaa. Asteikoksi valikoitui siis D-duuri.
X toimi jälleen esilaulajana ja -aipädistinä. Huomionarvoista on se, että Y totesi laulamalla realisoitujen sävelien hahmottamisen olevan soitettuja helpompaa. Jos siis X soitti säveliä pianolla tai jollain muulla soittimella laulamatta mukana, koki Y niiden hahmottaminen laulettuja mallisäveliä vaikeammalta.
Y sai D-duurin sointuasteet I–VII laulettua yllättävän hyvin, varsinkin lähtötasoon suhteutettuna. Mielenkiintoinen havainto tätä harjoitusta tehdessä oli se, että kolmisointujen muiden sävelten (terssi ja kvintti) tultua varsin hyvin asemoiduiksi kohdilleen, – vaikkakin joskus pienen hakemisen jälkeen – kävi paluussa kunkin soinnun perussäveleen usein niin, että se jäi puolisävelaskeleen liian korkeaksi. X:n pyydettyä tai viittoessa Y:tä laskemaan sävelkorkeutta, oikea säveltaso yleensä löytyi.
Vuorikiipeilyssäkin olen kuullut laskeutumisen alas olevan nousua vaikeampaa.
Heinäkuun jälkipuoliskolla tilanne on se, että Y on esilaulaja-pianistin tuella onnistunut laulamaan D-duuri asteikon kahden oktaavin ambituksella (d – d2). Jotta äänenhallintaan tutustuminen ei jäisi pelkkien asteikkojen ja kolmisointujen veivaamiseksi, on Y uskaltautunut kokeilemaan osia oikeista lauluista. Erinomaiseksi harjoitusmateriaaliksi on osoittautunut Leonard Cohenin kappale Hallelujah, jossa operoidaan suurelta osin vain kolmen sävelen (e1, g1 ja a1) varassa. X ja Y ovat toistaiseksi keskittyneet ensisijaisesti niihin laulun osiin, joissa pärjätään juuri tuolla sävelkolmikolla.
Loppumietteet
Y:n laulumatka tulee tästä varmasti jatkumaan – tavalla tai toisella.
Y on kertonut X:n jo ehtineen suositella hänelle hakeutumista oikean laulunopettajan asiakkaaksi, mutta toistaiseksi ajatus on herättänyt hieman torjuntaa.
Mitä voimme tästä oppia:
- Äärimmäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta (esim. amusiasta kärsivät ihmiset) on jokainen ihminen musikaalinen, kunhan hän itse haluaa ruokkia musikaalisuutensa esiin ja kohdata sen pienuuden tunteen, joka väistämättä liittyy kaiken uuden oppimiseen. Hyvä uutinen on se, että sen pienuuden kohdattuaan aukeaa tie uusiin ja avartaviin maailmoihin.
- Jos joku asia tuntuu vaikealta, kannattaa sitä lähestyä tarttumalla siihen yksityiskohtaan, joka vahvistaa oppijaa ja innostaa ja kannustaa häntä jatkamaan eteenpäin.
- Tässä kirjoituksessa kuvattu tapahtuma vain vahvistaa sitä ajatusta, että lasten pakkolaulattaminen musiikkioppilaitosten sisäänpääsykokeissa ei 2000-luvulla aja enää mitään tarkoitusperiä. Onneksi tästä primitiivisestä käytännöstä ollaan jo enenevissä määrin luopumassa. Avaan tätä asiaa hieman monisanaisemmin edellisestä linkistä avautuvan jutun kommenttikentässä.
- Edelleenkin on valitettavan paljon ihmisiä, jotka kuvittelevat musiikillisten taitojen olevan jotain taivaasta pudonneita armolahjoja, jotka joko ovat osuneet yksilöön tahi eivät. Eivät ne ole. Soitto- ja laulutaito on opittavissa oleva taito siinä missä jousiammunta, kalanperkuu tai talonrakennuskin.
Lopuksi vielä pieni pyyntö! Jos tätä bloggausta sattuisi lukemaan joku oikea laulaja, laulupedagogi tai laulua opiskeleva ihminen, niin olisin kovin iloinen kuulemaan lauluvaikeuksien kanssa kamppailemiseen liittyvistä kokemuksista. Toki kiinnostaisi myös tietää, onko olemassa mitään virallista metodia, jossa äänenkaappausvaikeuksista kärsivät lähestyisivät laulua juuri itsestään luonnollisesti irtoavan äänenkorkeuden välityksellä.
Kommentteja otetaan ilolla vastaan joko tämän kirjoituksen kommenttikenttään tai siinä sosiaalisen median alustassa, jossa tähän tekstiin törmäsit, kiitos!
Petrin sekametelibasaari 